Kirjahyllyni kertomaa (II)

Jatkan etusivun valokuvan kirjahyllyesittelyä… Tällä kertaa vuorossa virolaista ja venäläistä klassikkokirjallisuutta, hassu kuvakirja, Gulliverin retkiä.

Parhaillaan minulla on lukeilla kokoelma ikääntymistä, vanhustenhoitoa ja muistisairauksia käsittelevää tieto- ja kaunokirjallisuutta. Vaikutelmia tästä lukupaketista on sitten odotettavissa tänne blogiinkin. Kun kevään korvalle saavutaan, onkin ehkä sopivampi aika lukea ja kirjoittaa vanhuudesta ja sairastamisesta kuin olisi syksyn synkkyydessä.

Eilisellä metsäretkelläni kuulin lupaavia ääniä: närhet raakkuivat.

Jaan Kross: Keisarin hullu
Suomentanut Juhani Salokannel
WSOY 1982
Alunperin ilmestynyt viroksi 1978
Kansi: Urpo Huhtanen
Jaan Kross: Kleion silmien alla
Suomentanut Jouko Vanhanen
Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen 1987
Alunperin ilmestynyt viroksi 1972

Jaan Kross (1920 – 2007) on Viron kirjallisuuden ykkösnimiä.

Ja taas tunnustus, jatkoksi edellisen postaukseni vastaavalle: Krossinkin kohdalla piti

Jaan Kross ((c) C-G Hagström)

oheista hyllykuvaa kuvaa hieman lavastaa, poistin nimittäin kaikista paksuimman teoksen eli Krossin muistelmien ensimmäisen osan (Rakkaat kanssavaeltajat) Se olisi vienyt kuvasta liikaa tilaa… kuten se vei vähän liikaa lukijansa aikaakin – en nimittäin ensimmäisen osan jälkeen enää innostunut tarttumaan muistelmien toiseen osaan. – Mutta Keisarin hullu on hieno historiallinen romaani, ajoittuu keisari Aleksanteri I:n aikaiseen Viroon. Päähenkilö on baltiansaksalainen aatelismies, joka luotettuaan liikaa tsaarin oikeudentajuun ja vaadittuaan valtakuntaan perustuslakia sekä muita uudistuksia joutuu vankeuteen, kidutettavaksi, lopuksi ”hengenheikkoudesta” kärsivänä siirretään kotiarestiin. Lukijan pääteltäväksi jää, oliko Timotheus von Bock hullu vai ihailtavan kunniantuntoinen ja vankan oikeustajun omaava. Kirja rakentuu erilaisten ”aikalaisdokumenttien” eli päiväkirjojen ja kirjeiden ja päähenkilön keisarille kirjoittaman asiakirjan, manifestin, vuorottelulle.

Keisarin hullu on äärettömän taitavasti rakennettu allegoria Viron asemasta Neuvostoliiton nielaisemana. Ei voi kuin ihailla sitä tapaa, jolla Kross kaikuluotaa oman aikansa todellisuutta historiallisen romaanin asussa. – Teoksen alussa on kirjailijaesittely, jossa kerrotaan seuraavasti: ”Kross oleskeli Neuvostoliiton itäosissa, mm. 1948–1950 Komissa ja Krasnojarskissa.” Vielä vuonna 1982 ei Suomessa asioita sanottu suoraan. Jokainen lukija kyllä toisaalta tiesi, mitä tuo tuollainen Neuvostoliiton itäosissa oleskelu tarkoitti.

Keisarin hullun alkuperäinen hinta näkyy olleen 98 markkaa, alennushinta 58 markkaa, tämä on ostettu niinä vuosina kun kirjoja tähän hyllyyn ostettiin äärimmäisen harkiten, pennosia laskien.

Kleion silmien alla on kokoelma, jonka eri aikakausiin sijoittuvissa  kertomuksissa henkilöt ovat kukin jonkinlaisessa taitekohdassa, kukin joutuu pohtimaan omia moraalisia ratkaisujaan. Krossin hahmot kamppailevat usein identiteettinsä ja sen myötä lojaalisuuden ongelmien kanssa. Jos ei paksuun tiiliskiviromaaniin tule tartuttua, niin näiden lyhyempien kertomusten kautta pääsee hyvin sisälle Krossin tapaan hyödyntää historiallista faktaa ja sepittää sen lomaan puhuttelevaa tarinaa. Viron historia omine erityispiirteineen – Tallinnan hansakaupunkiasema, pitkään jatkunut maaorjuus, baltiansaksalaisen aateliston asema – poikkeaa monessa suhteessa Suomen vaiheista, vaikka niin lähellä toisiamme olemmekin.

Tuglas-seuran verkkosivuilla on paljon lisätietoa Krossista. Ohessa on linkki Krossin suomentajan Juhani Salokanteleen mielenkiintoiseen artikkeliin Keisarin hullu -romaanin vastaanotosta ilmestymisajankohtanaan Suomessa. Kirjahan oli ensimmäinen Kross-suomennos.

"Keisarin hullu" eli romaanihahmo Timotheus von Bock halusi olla naula huonosti hallitun keisarikunnan arkussa.

Krossin kirjojen selailu innosti kaivamaan toisaalta hyllystäni esille vuonna 1986 suomeksi ilmestyneen Viron kirjallisuus -teoksen. Se on viroksi ilmestynyt kolmea vuotta aiemmin. Kirjoittaja on Endel Nirk. Muun muassa seuraavasti kirjoitettiin siis historiaa vielä vuonna 1986 (lihavoinnit omiani): ”Toisen maailmansodan tapahtumat heittivät eri puolille maailmaa tuhansia virolaisia, joukossa tuntuva osa sivistyneistöä. Maasta lähteneisiin kuului myös lähes kolmannes kirjailijoista. Syyt saksalaisten miehittämästä kotimaasta lähtöön olivat erilaisia. Toiset etsivät turvallista asuinpaikkaa ja halusivat pois sotatantereilta, toiset olivat sitoutuneet miehitysjoukkoihin ja pakenivat vastuuseen asettamista, kolmansien lähdön pääsyy oli saksalaisten nostattama massapsykoosi.” – Sitä en osaa arvioida, onko tämä tulkinta aidosti kyseisen kirjoittajan oma vaiko ulkoa saneltu.

Aika harva suomalainen vielä vuonna 1986 uskoi, että muutamien vuosien kuluttua Viro olisi jälleen itsenäinen valtio.

Tämänhetkisessä Virossa minua on järkyttänyt monien tavallisten ihmisten vaikeudet arkielämässä: köyhyys. Viro on vetänyt kovaa talouspoliittista linjaa, maan talous on ”kunnossa”, mutta esimerkiksi monet lapsiperheet elävät suurissa vaikeuksissa.

Idiootin kannen on suunnitellut Pekka Kuronen

F.M.Dostojevski: Idiootti
Suomentanut Juhani Konkka
WSOY 1980
Venäjäksi ilmestynyt 1868
F.M. Dostojevski: Valkeat yöt
Karisto 2007
Venäjäksi teoksen tekstit ilmestyivät vv. 1848–1877

Dostojevski, klassikko – selittämätön ja niin paljon kertova. Valkeat yöt tarttui ostoksiini Heinolan ABC:n halpiskirjamyymälästä pari vuotta sitten (pyrin nykyään välttämään näitä kauppoja, en pidä siitä että kirjoja myydään kilotavarana ja että niitä ostetaan puolihuolimattomasti ilman vakaita aikomuksia), sisältää kaksi pienoisromaania kirjailijan uran alkutaipaleelta ja lehtikirjoituksina myöhäisempinä vuosina julkaistuja päiväkirjamerkintöjä. Tämän kirjan päähenkilöksi voisi nimetä Pietarin kaupungin. – Itseltäni on vielä tekemättä Dostojevski-teemainen Pietarin-matka, joskus vielä

Pehmytkantisen Idiootin ostin vuonna 1980 ylioppilaslahjarahoillani. Idiootti on hurja tarina ihmismieltä eri suuntiin vetävistä voimista. Vaatii lukijaltaan aikaa ja paneutumista. Jos Dostojevski on vielä aloittamatta, suosittelisin tiiliskivistä ottamaan ensimmäisenä Rikoksen ja rangaistuksen – ei ehkä ainakaan Karamazovin veljeksiä. – Luin jokin aika sitten, mitä olen kesällä 1980, 19-vuotiaana, kirjoittanut päiväkirjaani Idiootin lukukokemuksesta. Kommentti oli – yllättävä, lievästi ilmaistuna!, ennen kaikkea niin herttaisen naiivi ettei sitä julkisesti voi esittää. Vielä ainakaan. Kunhan tässä vielä vähän kypsyn.

Idiootti piirtää kuvan ihmisestä kauneimmillaan, siitä kuinka tuo kauneus on haavoittuvaista ja haurasta, ja toisaalta – vaarallista. Tavanomaisuus on paljon turvallisempaa.

”Venäläiset klassikot” ovat kategoria, joka ehkä leimaa lukijansa tai ei-lukijansa; minä kuulun lukijoihin. Yksi tie näiden klassikoiden pariin on myös elämäkertakirjallisuus, luettuaan Henri Troyatin Tolstoi- ja Dostojevski-elämäkerrat on jo helposti koukussa.

Bo Grandien: Drömmen om Asien
Wahlström & Widstrand
Stockholm 1955
Tämä sisareltani saatu ruotsalainen ja siis myös ruotsinkielinen kirja on huima kuvakertomus… sanoinkuvaamaton. Ei todellakaan mikään lasten kuvakirja. Bo Grandien katsoo Aasiaa kuin lapsen silmin; todeten, ihmetellen. Tekijästä en tiedä muuta kuin mitä netistä kaivamalla selviää: ruotsalainen Grandien on syntynyt 1932, kirjailija, sanomalehtimies ja taidehistorioitsija, on julkaissut runoja, novelleja, romaaneja, tutkielmia – ja kuvakirjoja. Ja on yhä edelleen jäsenenä Tukholman kaupungin kauneuslautakunnassa. Vai mitenkä kääntäisimme suomeksi instituution nimeltä skönhetsrådet? Lieneekö kyse julkisivulautakunnasta?

"Men även i Asien för man krig. - Bergen ler meningslöst. Soldaten blöder."

Jonathan Swift: Gulliver´s Travels
J.M.Dent & Sons Ltd 1961
An Everyman Paperback
1735
Ostin englanninkielisen Gulliver´s Travels -kirjan halvalla jyväskyläläisestä antikvariaatista ollessani pulassa, vuoden 2000 paikkeilla: kirjallisuuden tenttipäivä lähestyi enkä kirjastosta saanut käsiini suomenkielistä käännöstä. Harpoin sitten alkukielisenä. En voi sanoa lukeneeni. Kirjan alkuperäinen omistaja on kirjoittanut oman nimensä nimilehdelle, myös osto- tai saamisajankohdan: ”February 1962”. Hän on kauniilla käsialallaan kirjoittanut myös näin: ”Swift´s heart was torn with indignation against the evils of mankind.
Swiftistä tulee aina ensimmäisenä mieleen hänen vaatimaton ehdotuksensa irlantilaisköyhälistön penikoiden lihottamisesta parempiosaisten lihapatoja varten.
Gulliverin retket ei ole mikään lastenkirja sekään.

Kuten Kross, joutui myös Swift pukemaan ajankohtaisiin oman aikansa ongelmiin puuttumisen mielikuvituksensa avulla toisiin aikoihin, paikkoihin, Swift hyödynsi myös toisia todellisuuksia. Kun suoraan ei voi sanoa, kirjailija löytää aina tavan sanoa toisin sen mikä on sanottava.

Talven valoa - sitä keväistä odotellessa...

4 vastausta artikkeliin ”Kirjahyllyni kertomaa (II)

  1. Kaipa se Krossin koukuttavuus syntyykin juuri siitä helppolukuisuuden ja pinnanalaisen jännästä vuoropuhelusta… Kirjoja voi lukea varsin nopeasti ja ahmimistekniikalla, mutta on pakko selailla taaksepäin kun tajuaa ettei olekaan tajunnut ihan kaikkea. Ehkä se, että väsyin tiiliskivimäiseen omaelämäkertaan, selittyykin juuri lukijaa ”pakenevan” kertojan puuttumisella? Kun nimiä ja tapahtumia suolletaan siinä megalomaanisin määrin ihan suoraan, ilman kerroksellisuutta, se ei jaksanutkaan loppuun asti kiinnostaa. – Vertailukohtana voisin mainita vaikkapa Elias Canettin omaelämäkerrallisen trilogian (luin pari vuotta sitten), joka on hyvin runollinen ja – no, ehkä hyvin paljon myös epäluotettavampi kuin Krossin muistelukset. Mutta Canetti pitää paremmin otteessaan.

    Mitä tulee Krossin viihdyttävyyteen niin onhan se ihan ilmeistä se viihdyttämisen halu. Ja hyvä niin. PAITSI että tietyn määrän Krossia lukeneena saattaa alkaa tuntua siltä, että samaa romaania kirjoitetaan uudestaan – nimenomaan mitä lempeen ja kirjojen naisiin tulee. Jos olisin perehtynyt feministiseen kirjallisuudentutkimukseen niin saattaisin osata formuloida tämän jotenkin hienosti.

    Tatu Vaaskiveä pitäisi lukea.

  2. Kross on yllättävän koukuttava kirjailija. Yhtäkkiä vaikuttaa helpolta ja helppotajuiselta, ei ollenkaan vaikeita modernistisia kerrontaratkaisuja eikä himmeitä filosofoita, vaan ’suoraa’ tarinankerrontaa. Paitsi että tarkemmin tarkasteltuna niin ei ihan ole. Uudempien romaanien ja novellien omaelämäkerrallisuus on kaikkea muuta kuin suoraviivaista ja aiempien historiallisten juttujen allegorisuus yllättävän monimutkaista. Se ’jutusteleva’ kertojakin usein tuntuu johtavan tarkoituksella harhaan tai jättävän tärkeitä asioita vain viittausten varaan. Kertoja kertoo kertomusta kerroksellisella kerrontatekniikalla. Haluaako se vain lisätä välimatkaa kertomukseen, että voisi panna enemmän omiaan? Mielenkiintoista tietty kysyä noin, kun on kyseessä fiktiivinen sepustus.
    Tämä on jotenkin kiinnostava kysymys tässä kohtaa: Halusiko Kross viihdyttää lukijoita? ”Keisarin hullussakin” on rakkautta ja ’kiehtovaa’ ajankuvaa vähän niinkuin itsetarkoituksena. Välillä oikein soutuvenheessä joella kukkain ja viherjöivien puiden siimeksessä lemmitään. Hyvä romsku silti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s