Puutarhaunia

Kesän 2014 kukkailoa

Tsinnia ja sen ihailija kesältä 2014

Tammikuu on sopivaa aikaa ottaa puutarhakirjat esille. Syksyllä ei voi, koska on ensinnäkin toivuttava päättyneen kesän puuhista (itselleni tavallisesti iskee puutarhaväsymys siinä vaiheessa vuotta, kun pitäisi vielä saattaa valmiiksi kasvukauden viimeiset työt) ja toisekseen loppusyksystä, alkutalvesta, vuoden pimeimpänä aikana, kevät ja kesä ovat vain abstrakteja käsitteitä, joita ei auta miettiä liian syvällisesti…

Ajauduin viime viikolla kirjakauppaan, ja vaikka räikeät alekyltit hiljaa huokailivat niskaani lausetta ”älä osta mitään, älä osta mitään, sulla on hyllyt täynnä, sulla on hyllyt täynnä…” päädyin kuitenkin kaksi kirjaa kainalossani kassalle. Toinen lahjaksi (vajaa viisi euroa) ja toinen itselleni (vajaa kymmenen euroa). Tuli ostettua sitten taas yksi puutarhakirja.

Puutarha kukkii/EHLyhyen harkinnan, tai paremminkin harkitsemattoman mielijohteen tuloksena ostin itselleni Gummeruksen kustantaman puutarhaopuksen Puutarha kukkii. Kyseessä on käännöskirja, taas yksi tätä lajia jossa johdatellaan istutusten suunnitteluun, väripenkkien laatimiseen, kasvien lisämiseen, hoitoon. Kirjan loppuosassa on erityyppisten kasvien kuvaukset ja hoito-ohjeet. Kirjan tekijät ovat Bernd Hertle, Peter Kiermeier ja Marion Nickig. Ensinmainittu on esittelytekstin mukaan Weihenstephanin opetuspuutarhan tekninen johtaja. Keskimmäinen henkilö puolestaan samaisen Weihenstephanin puutarhakorkeakoulun Perennainstituutin johtaja. Ja Marion N:stä kerrotaan, että hän on työskennellyt ”runsaat kymmenen vuotta maineikkaissa puutarha- ja sisustusaikakauslehdissä”. Jaahas. Tekijät on siis sentään esitelty kirjan alussa, mutta maininta saksankielisen alkuteoksen ilmestymisvuodesta ja suomenkielisen version ilmestymisvuodesta ovat oudosti pikkuisella präntillä kirjan lopussa, ihan vihonviimeisellä sivulla. Ja se alkuperäinen ilmestymisvuosi on – 1993. Suomenkielinen versio painettu vuonna 2004. Ehkä ei olisi kannattanut ostaa tätä. Syy, joka sysäsi minut ostopäätökseen, oli yksi suomalaisen asiantuntijan nimi: ”Suomen oloihin soveltanut Pentti Alanko”. Pentti Alangon asiantuntemukseen ja arvostelukykyyn toki voi luottaa, eikö?

Aukeama/EHKovin kaksinen tämä opus ei siis ole, siinä mielessä että se tarjoaisi jotakin erityisen tuoretta näkökulmaa tai tietoa, tai aivan erikoisen upeita kuvia, mutta kai sitä kympin olisi vieläkin huonommin voinut sijoittaa? Selailen mielelläni puutarhakirjoja. Katselen kuvia ja haaveilen. Luen pätkän sieltä, toisen täältä. Erityisen kiinnostunut olen bongaamaan kuvista hyviä kasviyhdistelmiä. Parasta antia kirjassa nyt tuntuvat olevan suunnitteluosion kuvat ja kaaviokuvaehdotukset erilaisista istutusryhmistä. Kasveista on tosin noissa mainittu vain tieteelliset nimet – minä kaipaisin ihan suomenkielisiä nimiä. Parhaimmat vinkit kasvivalinnoista ja -yhdistelmistä olen kyllä saanut puutarhavierailuilla – mutta niitähän ei tammikuussa voi harrastaa. Kirja on tammikuussa tämän korvike. Nähtäväksi jää, tuleeko tätä teosta käytetyksi sitten tositoimien aikaan, eli kun akuutisti tarvitsen johonkin käytännön ongelmaani vastauksen.

Toinen positiivinen piirre tästä teoksesta: kasviesittelyissä on lueteltu perustietojen lisäksi kyseiselle kasville sopivia seuralaisia. Vaikka omassa pihassani istutuksia suunnitellessani (tai tehdessäni; aina en edes suunnittele mitä teen…) pitkälti toiminkin intuition ja toisaalta mallipuutarhojen ideoiden perusteella, antaa tämä lisä ehkä johonkin tilanteeseen hyödyllistä vinkkiä.

Puutarhaharrastus on tätä nykyä pop, ja alalla liikkuu paljon rahaa – sen näkee joka kevät puutarhamyymälöissä, joissa myydään mitä ihmeellisimpiä ja tarpeettomampia vemputtimia, koristeita, rakennelmia, huonoja ja halpoja taimia hyvien ja vahvojen lisäksi. Tämä kirjaostokseni kuuluu puutarhakirjojen massaan, jolla kirjankustantamot pyrkivät osille puutarhabuumin liikuttamasta rahaliikenteestä. Käännöskirja on todennäköisesti edullinen vaihtoehto kustantajalle.

Meillä ei ole puutarhatontuua eikä -enkeliä, vaan pieni sarvipää. Kaikkea sitä tuleekin ostettua sieltä puutarhakaupasta.

Meillä ei ole puutarhatontuua eikä -enkeliä, vaan pieni sarvipää. Kaikkea sitä tuleekin ostettua sieltä puutarhakaupasta.

Paitsi alekirjat, myös käytetyt kirjat ovat hyvä ja edullinen vaihtoehto puutarhafriikille (unohtamatta tietysti kirjastoa, josta itse kannan puutarha- ja kasvikirjoja pinottain kotiin selailtavaksi). Viime syksynä ostin Salon torilla säännöllisesti käyvältä antikvaarimyyjältä neljällä eurolla kookkaan puutarhakirjan nimeltä Kotipuutarhan työt. Teos on alunperin englantilainen, alkuteos on ilmestynyt vuonna 1969, tämä suomalainen laitos vuonna 1974. Suomen oloihin sen on toimittanut Esko Puupponen. Pidän paljon tämäntapaisista vähän tai paljonkin vanhemmista puutarhakirjoista. Niistä puuttuu turha hössötys.

Dahlian nupustaminen

Dahlian nupustaminen

Toisin kuin nykypäivän puutarhaopukset, tämä ei koreile värikuvilla! Ei, kirja on tosin täynnä kuvia, eli se on kuvallinen opas puutarhan erilaisista töistä, mutta se on peräisin ajalta jolloin eivät upeat värikuvat vielä olleet niin jokapäiväisiä kuin nykyään. Painotekniikka ei ole ikävä kyllä kovin kummoista laatua, joten mustavalkokuvat ovat paikoin aika suttuisen näköisiä, ja alkuosan värikuvaosasto taas on aika räikeä sävyiltään. Mutta tässä kirjassa on sisältöä: tulen varmasti hyödyntämään esimerkiksi kirjan hajuherneenkasvatusvinkkejä – hajuherne kun on yksi suosikkikukkasistani. Kirjassa neuvotaan kuvin ja ytimekkäin kuvatekstein, miten kukintaa voi lisätä latvomalla ja sivuversoja poistamalla. Myös dahlian nupustaminen selostetaan havainnollisesti. Mielenkiitoisia ovat myös erilaisia kasvatuslavoja esittelevät kuvat. Lavaviljelyhän on nyt jo muutaman vuoden ollut ihan muotijuttu – pitkästä aikaa. (IMiksi yhtäkkiä kaikki haluavat tehdä juuri samalla tavalla kuin kaikki toisetkin?)

Kirjan kuvituksen yksi viehättävimpiä puolia on se, että suuressa osassa kuvia herra puutarhuri on valkoinen kauluspaita päällään; parhaimmissa pukeutuneena tweedpukuun ja tietysti ruudullinen solmio kaulassaan! Tämä taitaa olla sitä brittiläistä puutarhakulttuuria. Ja myönnän: tämä pukujuttu oli yksi syy siihen, että halusin ostaa kirjan.

Herra puutarhuri

Herra puutarhuri

Varsinainen lukemiseni koostuu tällä hetkellä Thomas Bernhardin muistelmasarjasta. Parhaillaan on lukeilla Kylmyys (Lurra Editions). Tarvitsin sen viereen lohdukseni kukkakirjoja. Bernhard kirjoittaa niin paljaasti ja suoraan, että en voi edetä tässä osassa kovin nopeasti. Joku sanoisi pilkallisesti, että käyttäytymiseni on pikkuporvarillista heikkoutta. Olkoon sitten niin. Suojelen itseäni hieman, näen puutarhaunia. Jos joskus kirjoitan tänne Bernhardin elämäkertasarjasta, minun täytyy muistaa kirjoittaa myös siitä, mitä Bernhard kertoo nuoruutensa työmatkan varrella olevasta kauppapuutarhasta.

Pompon-dahlia 'Franz Kafka'

Pompon-dahlia ’Franz Kafka’

Anni Polva ja 100 vuotta

Olen lukenut Anni Polvalta yhden ainoan kirjan, ja siitä tapahtumasta on melkein sata vuotta – ei kun hei, ei sentään, täytin vasta 54 vuotta. Siitä täytyy siis olla vähemmän kuin sata vuotta. Veikkaan, että jos veikkaan yhden ja ainoan Tiina-kirjan lukemisestani olevan 42 46 vuotta, en veikkaa kovin paljon väärin. Anni Polvan syntymästä on nyt kulunut sata vuotta.

Tiina-kirja oli mieleenpainuva lukukokemus. Muistan selvästi tunteeni ja ajatukseni sen parissa. Tiina oli ärsyttävä, tapahtumat epäkiinnostavia, henkilöt teennäisiä, kirja siis Lue loppuun

Sävyjä mustuuteen, kuoromarraskuu jatkuu

Synkkää/EHMarraskuu Varsinais-Suomessa on jatkunut märkänä, leutona ja synkkänä. Mustaa on riittämiin tarjolla. Ei siinä mitään, musta on tyylikäs taustaväri, mutta mustan rinnalle on löydettävä muitakin sävyjä (harmaankaan sävyt eivät riitä). Sain ilokseni kutsun mieskuoro Eugan ja urkuri Pétur Sakarin ranskalaisen musiikin konserttiin Turkuun. Marraskuuni siis jatkui kuorotunnelmissa (ks. pyhäinpäivän Requiem). Konsertin pääteos oli Maurice Duruflén Messe Cum Jubilo op. 11. En ole musiikikriitikko – en kykene enkä pyri analysoimaan iltaa kriitikon tavoin; en esitä huomioita liian hitaista tai nopeista tempoista (tiedättekö; suomen kieli elää ja voi Lue loppuun

Parasta musiikkia

Turun tuomiokirkko/EHPyhäinpäivään ja marraskuuhun muutoinkin parasta musiikkia on W.A. Mozartin Requiem. Sielunmessu on riipaisevaa musiikkia. Jylhää ja kirkasta, ankaraa ja lempeää. Olen tätä teosta elämäni aikana kuunnellut uudestaan ja uudestaan vuosikymmenten varrella, mutta vasta eilen olin ensimmäistä kertaa kuulemassa sitä elävänä – paikan päällä, ja millaisessa paikassa: Turun tuomiokirkon holvikaarien suojissa. Kirkko oli täynnä. Odotukseni olivat korkealla, mieli herkistynyt ja vastaanottavainen. Lue loppuun

Tuonen lehto, öinen lehto…

Jälleen perhesurma. Perheenäiti ajoi autonsa linja-autoa päin ja surmansa saivat äidin lisäksi hänen kolme lastaan. Perheen isä oli tuon kyseisen linja-auton kyydissä. Perheessä oli ilmeisesti – lehtitietojen mukaan – ollut ongelmia ja riitoja vastuunjaosta. Oliko äiti hullu? Oliko hän sairas vaan vain loppuunpalanut? Mitä äidin päässä, sydämessä ja rinnassa oikein tapahtui? Millainen ihminen surmaa lapsensa?

*****

En yritäkään lähteä vastaamaan noihin kysymyksiin, joita lähes jokaisen keittiönpöydän äärellä viime päivinä lienee pohdittu. En vastaa, vaan kerron kirjoista joita olen lukenut.
Olen kuunnellut Ylen Areenasta luentasarjana Maria Jotunin Huojuvan talon. Se on edelleen kuunneltavissa täältä. Huojuva talo ei kuvaa meidän aikaamme, vaan jo mennyttä Lue loppuun

Kirjamarkkinoilla

Terveisiä Turun kirjamessuilta. Kirjamessuilla on paljon ihmisiä, paljon kirjoja, kahvilajonoja, julkkiksia, meteliä, mainoslippulappuja, metrilakua, mielenkiintoisia välähdyksiä, kauniita, myös tavallisia ihmisiä, myös baskeripäisiä viiksiniekkoja, enemmän tai vähemmän kiinnostavia keskustelunpätkiä, näyttäytymisiä… Minäkin vähän paremmin pukeuduin.

Bongaa kuvasta kirjailija!

Bongaa kuvasta kirjailija!

Ostin kirjoja, viisi kappaletta. Neljä niistä uutena, yhden antikvariaatista, senkin Lue loppuun

Syyssiivous, kirjarovio ja H.C. Andersen

Syyssunnuntain sumuaamu

Syyssunnuntain sumuaamu

Tässä teksti, jonka kirjoitin ja olin julkaisevinani kaksi viikkoa sitten sunnuntaina. Jokin meni vikaan, ja postaus hävisi julkaisuistani. Sähköpostitilaajille se kuitenkin kulkeutui perille. En saanut selville, mitä tein väärin, epäilen artikkelin lipsahtaneen linkittäessäni vain kommentiksi toiseen, aiempaan postaukseen. Mutta selitykset sikseen, mennään asiaan:

Pitkän blogihiljaisuuteni katkaisen nyt mökkiterveisillä. Syyskuinen sunnuntai kului mökin pientä kirjahyllyä läpi käyden. Siivouksen lopputuloksena syttyy myöhemmin syksyllä rannassa kirjarovio.

Lapsuuden maiseman soisi aina pysyvän ennallaan. Lapsuuden kesänviettopaikan kirjahyllynkin ajattelee olevan jotakin olemukseltaan määrättyä ja koskematonta. Mutta ei. Aika ei pysähdy. Tämä onkin nyt minun kirjahyllyni, meidän kirjahyllymme; kas, ehkä tälle voisikin tehdä jotakin, elämme nyt vuotta 2014, ja se olen minä joka maksan kiinteistöveroa tästä mökistä.

Tyhjennys on alkanut

Tyhjennys on alkanut

Lue loppuun