Punajuuria keitellessä

Keltaisen talon joulutunnelmaa

Keltaisen talon joulutunnelmaa

Pakkasta on 25 astetta, taivas on kuulas ja puut ovat verhoutuneet kuuraharsoon. Talo metsän keskellä on lämmin ja täynnä elämää, epätavallisen täynnä ääntä ja touhua. Keittiössä keitetään punajuuria, perunoita, porkkanoita, raivataan tilaa torttujen leipomiselle; joku vielä syö aamiaista kello yksitoista aamupäivällä. Samalla väitellään siitä, mikä olisi kohtuullinen palkka Helsingin kaupunginjohtajalle. Ja miksi kaikille ei kelpaa vegaaniversio perunalaatikosta. Tuvassa soitetaan läpi joululaulukirjan pianosäestyksiä. Kovin rauhallista ei ole.

Kissat lämmittelevät kuistilla lämpölamppunsa alla. Välillä protestoivat taas siitä, etteivät pääse mukaan yleiseen riemuun tuvan puolelle.

Joulu on paradoksaalisesti avautumisen ja sulkeutumisen aikaa. Avaudumme muistelemaan, avaudumme hellämielisyyteen – useat meistä avaavat myös kukkaronnyörejään paitsi lahjoja ostaakseen, myös tuntemattomia muistaakseen. Sulkeutumisella tarkoitan tarvetta sulkea työelämän kiireet pois mielestä, myös omaan lähipiiriin kietoutumista –  omista traditioista lähes epätoivoista kiinnipitämistä muutoin niin kiivaasti muuttuvassa maailmassamme. Sulkeutumista tarvitaan, jotta voi sisäisesti hetkisen levätä.

Viitisentoista vuotta sitten lainasin kirjastosta joulunaluslukemistoksi Charles Dickensin Saiturin joulun. Loistokirja lukea ääneen eri-ikäisille! Ebenezer Scroogen mielestä joulu on humpuukia. Herra Scrooge kurtistaa kulmiaan kuullessaan sanan ”anteliaisuus”. Mutta kun Dickens toimittaa ensin pelottavan haamun ravistelemaan tätä, ja sitten joulun henget näyttämään Ebenezer-saiturille tämän menneet ja tulevat joulut, ulkopuolisena itseään tarkkaillen, ukkelin mieli muuttuu. Eipä olisi pahitteeksi itse kullekin mahdollisuus tarkastella omaa elämäntapaansa välimatkan päästä katsoen! Harvassa kirjassa on yhtä onnellinen ja riemukas loppu kuin Dickensin joulutarinassa.

Vasemmalla Antti Aution suomentama ja P.J. Lynchin kuvittama Kirjaliton julkaisema versio, oikealla Jukka Torvisen suomennos, jonka on kustantanut Satukustannus. Jälkimmäisen on kuvittanut John Worsley.

Vasemmalla Antti Aution suomentama ja P.J. Lynchin kuvittama Kirjaliton julkaisema versio, oikealla Jukka Torvisen suomennos, jonka on kustantanut Satukustannus. Jälkimmäisen on kuvittanut John Worsley.

”Scroogesta tuli niin hyvä ystävä, isäntä ja ihminen, että koko kaupungista ei löytynyt hänen veroistaan, eikä löytynyt mistään muustakaan kaupungista, kylästä tai kauppalasta koko hyvässä maailmassa. Jotkut naureskelivat nähdessään hänessä tapahtuneen muutoksen, mutta hän antoi irvailijoiden irvailla eikä välittänyt heistä tipan vertaa. Hän näet tiesi, että eräät katsoivat aina asiakseen nauraa pilkallisesti, mitä tahansa hyvää maailmassa sitten tapahtuikin. Ja koska sellaiset ihmiset olivat joka tapauksessa sokeita, Scroogen mielestä he saivat kaikin mokomin siristellä silmiään iloisen näköisinä – parempi niin, kuin että pilkka olisi ilmennyt jollakin vähemmän miellyttävällä tavalla. Hänen oma sydämensä riemuitsi, ja se riitti vallan mainiosti.”

Toivotan hyvää ja itse kunkin toiveiden mukaista joulunaikaa!

Pakkanen koristaa tontun hiukset

Pakkanen koristaa tontun hiukset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s