Veli ja sisar löytävät vihdoin kotiin!
Hyvää Topeliuksen päivää! Kirjailija, lehtimies, historian professori, kansallinen suurmies Sakari Topelius syntyi 14. päivä tammikuuta 1818, ja kuten kansakunnaan kaapinpäällysten kohdalla on tapana, on hänen syntymäpäivänsä merkitty allakkaan nimikkopäiväksi. Mutta kuka lukee Topeliusta?
Minä luin tänään Topeliuksen sadun Koivu ja tähti. Sen voi lukea esimerkiksi täältä. Satu kertoo, kuten moni meistä ehkä muistaakin, kaukomaille sodan seurauksena joutuneiden sisarusten sydämeenkäyvästä halusta palata kotimaahan, kotiin, mielensä sopukoissa kuva kotikoivun lomassa tuikkivasta tähdestä.
Olipa se hurskas satu. Usko Jumalaan, Jumalan johdatukseen luottaminen ja kotikontujen ylivertaisuus verrattuna vieraaseen, vaikkapa vauraaseenkin maahan lyövät nykylukijaa jonnekin aivokuoren uumeniin aika lujasti. Mutta satu on kaunis, ja tavalliseen tapaani tietysti liikutuin samalla kun ärsyynnyin. Kun perhe yhdistyy moninaisten vaiheiden jälkeen, kun lapset löytävät kotinsa ja kahta kuollutta ja kahta kadonnutta lastaan surevat vanhempansa, on syytäkin liikuttua.
Topelius eli ja kirjoitti aikana, jolloin oli helppo asettaa elämälleen päämäärä ja jolloin oli helppo myös kannustaa muita muotoilemaan selkeä maailmankatsomus ja tiedostaa identiteettinsä suomalaisena. Oli yhteisiä tavoitteita – ainakin sellaisena tuo aika, kansallishengen ja sivistystahdon nostattamisen aikakausi minulle näyttäytyy. Kontrasti on melkoinen nykypäivän postpostmoderniin elämään. Mitä ajattelee nykypäivän kymmenvuotias tällaisesta tarinasta? Nykypäivän kymmenvuotias suomalainen? (Kuka edes on ”suomalainen” – ei se Topeliuksenkaan päivinä, siis elinaikana, ollut aivan yksinkertaisesti määriteltävissä, silloin ehkä oli suurempi tarve ylipäätään määritellä suomalaisuutta.)
Topeliuksen tarina on siis oman aikansa tuotos, mutta hurskauden, etten sanoisi hurskastelun pinnan alla on nykylukijaakin puhuttelevaa sisältöä. Meillähän on heidät täällä, monet veljet ja sisaret; työni maahanmuuttajanuorten parissa vetäisee Koivun ja tähden sisällön kipeästi nykypäiväänkin. Sama outouden ja vierauden tunne lienee monelle maahanmuuttajalle arkituttu aineellisesti hyvinvoivassa nyky-ympäristössä. Topelius kuvaa sadun alussa sitä kurjuutta, jota sota ihmisille aiheuttaa – samat asiat iskevät tietoisuuteeni joka kerta kun avaan sanomalehden tai kuuntelen radiouutisia.
Hätkähdin itseäni reilu viikko sitten. Kuuntelin kotikaupunkini sillanpielessä harmonikkaa soittavaa romania, ja ensimmäinen reaktioni oli silkka huvittuneisuus. ”Aargh, ensin kolmisointua tosta kohtaa ja sitten kolmisointua terssiä ylempää…!” Naureskelin tätä mielessäni pitkään.
Niin kova kuori on päässyt kehittymään. Meni monta päivää ennen kuin tulin ajatelleeksi tuota soittajaa ihmisenä, joka on kaukana kotoaan.
Kirjeitä ohikulkijalta 
Kiinnostavia pohdiskeluja.
Mitkä voisivat olla nykyään suomalaisen nuoren koivu ja tähti? Mitä merkitsee nuorelle kodin lämpö? Tarjoan ehdotuksena kodin lämmöksi nykynuorelle tunnetun pizzaketjun valmistamaa pizzaa. Koivu ja tähti ovat merkkejä, joista kodin tunnistaa, niitä voisivat olla kännykkä ja pelikonsoli. Ehkä nykyihmisen aivokuorelle sopisi monimerkityksellisesti sekä koivuksi että tähdeksi tabletti?
Eilen käväisin melkein parin tunnin istunnolla ekumeenisessa kirkkoillassa. Oli ihan kiva nähdä, että oman seurakunnan lisäksi on vielä muitakin uskovia ihmisiä maailmassa. Puolalainen pappi tuumasi, että roomalaiskatolisen kirkon kasvot eivät nykyään ole niin vaaleat kuin luterilaisessa kirkossa Savossa. Kristikunnan painopisteen siirtymisestä eteläiselle pallonpuoliskolle ovat radion aamuhartauspuhujat kertoneet jo joitain vuosia. Ehkä Jumalaa ei osata kaivata pumpulissa? Ehkä usko Jumalaan sopii paremmin niille ihmisille, joitten on elätettävä itsensä kurttua soittelemalla?
TykkääTykkää
Kiitos kommentista! Kodin lämmön ja kotitunteen merkitystä on tullut omakohtaisesti mietittyä viime kesänä tapahtuneen muuttoni yhteydessä. 25 vuotta samassa talossa asumisen jälkeen muuttaminen on koko perheelle (vaikkei jälkikasvu enää samassa taloudessa asukaan) iso juttu, ja tunteet ovat olleet pinnassa. Kun muuttomatkaa on 265 km ja mennään Suomen maakunnasta toiseen, vaihdetaan toki maisemaa ja jossain määrin kulttuuripiiriä. Jos muuttomatkaa olisi sanotaanko 2000 – 10 000 km ja mentäisiin maanosasta toiseen, aika moni asia muuttuu paljon enemmän…
Toisaalta, kuten sanot, netti, kännykät, pelikonsolit, facebookit, kaikki tuo (eli tämä just millä mekin kommunikoimme!) merkitsee paikkasidonnaisuudesta vapautumista. Mitäs se sitten merkitsee? Kaverit ja perhe voivat olla joko samassa talossa tai toisella puolella maapalloa, suhteet ja kotitunne syntyvät ja pysyvät yllä riippumatta siitä, ollaanko fyysisesti samassa paikassa – tai ovat syntymättä, tai katkeavat.
Topeliuksen aikana rakastettiin lapsia ja vaalittiin perhettä kuten meidän aikanamme, osassa perheitä, mutta lasten kaltoinkohteluun ei puututtu kuten nykyään pyritään puuttumaan.
Uskovaisuudesta en osaa mitään sanoa, mutta ilmiselvä tosiasia on kristinuskon painopisteen siirtyminen etelämmäs. Toisaalta: olen kuullut arveluita, että ehkä kristinusko alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa myös suomalaista nuorisoa, kohtahan olemme tilanteessa, että nuorella ikäpolvella ei ole mitään koulusta tai kotoa saatua ennakkokäsitystä eikä -tietoa siitä…
TykkääTykkää