Fanin iltapäivä ja ilta

Stéphane Mallarmé (1842–1898) kuvaa Faunin iltapäivä -runossaan faunia, joka valveen ja unen rajamailla hämmästelee, kohtasiko hän tanssivat nymfit todellisessa käsinkosketeltavassa maailmassa, vaiko vain musiikin ja unen luomassa hämyssä, todellisuuden tuolla puolen. Koska itse elämys oli kuitenkin todellisen tuntuinen, fauni päättelee ettei lopulta ole väliä sillä, missä maailmassa tuo kohtaaminen tapahtui. Sellainen siis on faunin iltapäivä: taiteen avulla mielikuvitus voi luoda oman, sisäsyntyisen, toden maailman; runouden ja musiikin totuuden.

Fanin ilta on ehdottomasti sukua faunin iltapäivälle. Jälkeenpäin voi miettiä, mikä oli totta, mikä oli oman mielikuvitukseni tuotetta; mikä mitattavissa olevaa hyvää ja mikä vain tuntein tunnettavaa hyvää. Todellisuuden ja kokemuksen rajaa ei kuitenkaan tarvitse piirtää viivasuorasti, sillä fani viipyilee mielellään oman mielensä ja mielikuvituksensa, muistojensa, musiikin, ilmapiirin, kanssaihmisten läsnäolon kokonaisvaltaisessa maailmassa.

Yleisön keski-ikä viidenkympin paremmalla puolella

Olin Turun Logomossa kuuntelemassa Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertueen päättänyttä konserttia lauantaina 6.10.2018. Alkukesällä tuli tieto että tällainen kiertue on tulossa; päätin hankkia liput, varsinkin kun vielä varmistui, että myös Jim Pembroke saapuu Yhdysvalloista  mukaan kiertueelle. Kiertuekokoonpano voisi kutsua itseään siis Wigwam-nimellä, ei alunperin miehistön suunnitelmissa olleella Wigwam Experience -nimellä. Mielenkiintoinen ilmiö oli, että kiertueen liput myytiin niin nopeasti loppuun – odotukset olivat siis korkealla, monella taholla.

Kun odotukset ovat korkealla, fania jännittää, koska mikään ei ole ikävämpää kuin tulla tylysti ajetuksi ulos omassa mielessä luomastaan unelmasta. En rohjennut kovin tarkasti lukea Turkua edeltävien konserttien arvioita, vilkaisin niitä, ja ilahduin positiivisista otsikoista. Panin merkille jopa iltapäivälehtijulkisuuden.

En kuunnellut Wigwam-levyjä konserttipäivän aattona enkä konserttipäivänä, en lukenut Wigwam-kirjaa (josta kiertueen merkeissä on otettu uusi painos, lisätietoa täältä) enkä katsonut vanhoja valokuvia. Huolehdin vain että minä ja siippani olimme ajoissa paikalla ravittuina ja liput printattuina (on joskus menty liput siinä kotiin jätetyssä laukussa, ja aika usein viime sekunnilla).

Ja kun soitto alkoi, fani tuli yllätetyksi. Se soitto alkoi, ja yhtäkkiä en enää ollutkaan siinä, vaan jossain muualla ja kuitenkin tässä, Logomon parvella C2-katsomossa, viidennellä rivillä. Se soitto oli jotakin tuttua, se oli jotakin ilmavaa, kevyttä, tuttua, se vei mennessään, se vei aikaan joka oli ollut joskus ennen – ja joka oli samaan aikaan juuri nyt. Olinkin Turun konserttitalossa, tai Björkhagenin tanssilavalla, Tampereen Tekulla, Helsingin Kulttuuritalossa – ja samaan aikaan olin Turun Logomon parvella C2-katsomossa viidennellä rivillä.

Musiikki toi kyyneleet silmiin, koska tämä kaikki oli niin intensiivistä silloin kun olin 14 – 17-vuotias. Minun nuoruuteni Wigwam päättyi vuonna1978, ja kuoli Ronnie Österbergin kuoleman myötä vuonna 1980. Nyt oli mahdollisuus lentää noihin vuosiin takaisin. Fani tuli onnelliseksi. Myöhempien aikojen Wigwam-ylösnousemuksia en ole intensiivisesti seurannut, koska 1980-luvun puolivälistä lähtien olen enemmän keskittynyt klassisen musiikin kuuntelemiseen ja seuraamiseen.

Fanin teki onnelliseksi se, että musiikki kuulosti siltä kuin sen pitikin, mutta myös siksi että fani näki muusikoiden lavalla olevan tyytyväisiä ja rauhallisia. Ja fani kuuli että he soittivat kauniisti yhteen, kukin omassa roolissaan: kuka solistina loistaen, kuka kuivaa huumoriaan viljellen, kuka kokonaisuudelle pohjaa luoden. Kiitos Jukka Gustavson, Jim Pembroke, Pekka Rechardt, Pedro ”Hessu” Hietanen, Esa Kotilainen, Jan Noponen, Pave Maijanen, Mikko Rintanen – soititte Wigwam-musiikkia.

Wigwam.fi-sivuston keskustelupalstalle on ansiokkaasti linkattu kiertueen konserttien arvioita, ja arvioista sekä palstan puheenvuoroista löytää iltojen settilistat, asiantuntevia huomioita äänibalansseista, delay-pedaalin käytöstä, pohdiskelua soolojen laadusta ym. Lukekaa ne jutut sieltä ja sitä kautta. Yhteen arvioon minäkin otan kantaa. Keskisuomalaisen kriitikko kutsuu Jyväskylän Lutakon keikkaa tylsäksi ja ylipitkäksi sekä kaipaa mukaan yhtyeen alkutaipaleen kappaleita, koska 50-vuotiskiertueen tulisi olla edustava otanta koko tuotannosta. Samaan aikaan kun kirjoittaja moittii iltaa siitä, ettei se vastaa hänen odotuksiaan edustavana näyteikkunana Wigwamin koko taipaleesta, hän säälii Wigwamia siitä, että yhtye ei aikoinaan kyennyt lunastamaan siihen kohdistettuja odotuksia: ”Wigwam on aina kantanut harteillaan taakkaa, joka on ollut sille liian suuri. Kuin se ei olisi olemassa itseään ja soittajiaan varten, vaan pikemminkin siihen kohdistuvia odotuksia varten.”

Voisin lähteä arvuuttelemaan kriitikon ikää ja kokemustaustaa, mutta en taida kuitenkaan. Wigwam on ollut suuri edelläkävijä ja raivannut tietä monella tavalla, niin se vanha monitahoinen Wigwam Pekka Pohjolan ja Jukka Gustavsonin kera, kuin sitten se Nuclear Nightclubin popimpi yhtye. Wigwam on aina ollut soittajiensa yhtye, omia polkujaan kulkeva, kompromisseja kaihtava. Jos yhtye jotain ulkopuolelta tulevaa taakkaa olisi lähtenyt kantamaan, tuskin oltaisiin nyt kuultu upeaa 50-vuotiskonserttia. Keskisuomalaisen kriitikko myös kaipasi yhtyeen alkupään tuotantoa konserttiin. Kukapa ei olisi kaivannut, mutta tämänkertaiset muusikot rakensivat omanlaisensa konserttikokonaisuuden. Itselleni on vuosien saatossa tullut selväksi se, että Jukka Gustavson ei vain halua esittää 19-vuotiaana kirjoittamaansa Luulosairas-kappaletta enää. Fairyport– ja Being-LP:t puolestaan ansaitsisivat aivan oman toisenlaisen konserttinsa. Kuten Jukka Gustavsonin koko omaperäinen Wigwamin-jälkeinen tuotanto.

Kovasti mietin, miksi kaksi kuulemaani Wigwam Revisited -kokoonpanon keikkaa eivät ole yltäneet lähellekään tätä nyt isolla kiertueella kuultua. WR on kuulostanut kyllä osaavalta, ja kappaleet ovat olleet samoja. Osin soittajatkin samoja, eli Jukka Gustavson uruissa ja laulamassa, Jan Noponen rummuissa ja nyt isolla kiertueella parilla kappaleella vieraillut Mikko Rintanen kosketinsoittajana ja laulajana. Mutta Wigwam Revisited on ollut mielestäni raskassointinen, jopa tukkoinen. Tämä kiertue-Wigwam taas soinniltaan kevyt ja ilmava, kuten se Pembroke-Rechardt-vetoinen Wigwam aikoinaankin; svengaava, eteenpäin rullaava, myös niissä avaruuksia tavoittelevissa soolo-osuuksissa. Myös Wigwam Revisited on esitellyt virtuoottista sooloilua, mutta etenkin Mikko Rintasen virtuoottinen sooloilu on luonteeltaan aivan erilaista kuin Jukka Gustavsonin tai Pekka Rechardtin. Mikko Rintanen on Komean Rock-yhtyeen Iso Soolosoittaja, kun taas Gustavson ja Rechardt luottavat pelkkään musiikkiin itseensä. Kaikelle on paikkansa, ja Mikko Rintanen oli aikanaan aivan loistava Royalsin riveissä.

Erityiskiitoksen haluan osoittaa Wigwamin Logomon-konsertista – Pave Maijaselle. Wigwamin ympyröissä hän on pyörinyt Nuclear Nightclub -levystä alkaen, ja vaikka ei itse muistanutkaan asiaa, hän on omistanut myös Wigwamin fan clubin jäsenkortin. Joka tapauksessa, Maijasen musikaalinen soitto ja laulu olivat hienoa kuultavaa, vähäeleistä mutta niin osuvaa.

Innostunutta yleisöä kolmituntisen jälkeen

Melkoinen aikamatka tuli kuljettua  omalta 1970-luvultani, rähjäisiltä tanssipaikoilta nykyaikaiselle suurelle konserttilavalle kaikkine visuaalisine lisineen. Väliajan samppanjabaareja aulassa ei teininä osannut kuvitellakaan. – Konsertin jälkeen menimme kahdestaan puolisoni kanssa iltapalalle Humalistonkadun kulmakuppilaan. Paikalla oli paljon muitakin konsertissa olleita. Istuuduimme ahtauden vuoksi pöytään, jossa istui yksinään nuorehko nainen, meille ennestään tuntematon. Hän puhui puhelimessa:”Siis aivan uskomaton ilta!” Siitä on helppo jatkaa yhteistä keskustelua konsertti-illan kokemuksista. Se oli uskomaton ilta. Fani muistelee ilolla eikä oikeastaan ehkä kaipaa tätä edes lisää. Fani ei myöskään kärsi siitä, että ei osaa kovin analyyttisesti eritellä kokemustaan, vaan iloitsee kyvystään heittäytyä ja nauttia taiteesta.

***

Tässä linkki Logomon-konsertista taltioituun noin puolen tunnin pätkään konsertin loppupuolelta.

 

Tallenna

3 thoughts on “Fanin iltapäivä ja ilta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.