Tunnustuksia lukukamarista

Pääsiäinen: neljä vapaapäivää. Ihan vapaaksi en taida itseäni kuitenkaan tuntea. Viime yönä näin unta, jossa opetin suomea, oppilaana oli edellisiltana televisiosta katsomani Taking Woodstock -elokuvan (ohj. Ang Lee) herttainen päähenkilö, Elliot Tiber, ’Elli’, jota sopivan vähäeleisesti esitti lapsenkasvoinen Demetri Martin. Nuorukainen oli varsin hyvä oppimaan suomea. Unessani siis.

Yöaikaan sitä tietysti toivoisi olevansa jossain muualla kuin luokkahuoneessa suomen alkeita opettamassa. Onko olemassa jotain poppakonsteja siihen, miten voisi vaikuttaa uniensa sisältöön? Tiedän kyllä itsekin yhden keinon, mutta en ole varma pystynkö soveltamaan sitä – pystyisinkö nimittäin vähentämään niiden tuntien määrää, joina teen työtä, tai suunnittelen ja ajattelen sitä? Miten huijaisin itseni esimerkiksi enemmän lukemaan kirjoja, enemmän kuuntelemaan musiikkia, enemmän kirjoittamaanLue loppuun

Anni Polva ja 100 vuotta

Olen lukenut Anni Polvalta yhden ainoan kirjan, ja siitä tapahtumasta on melkein sata vuotta – ei kun hei, ei sentään, täytin vasta 54 vuotta. Siitä täytyy siis olla vähemmän kuin sata vuotta. Veikkaan, että jos veikkaan yhden ja ainoan Tiina-kirjan lukemisestani olevan 42 46 vuotta, en veikkaa kovin paljon väärin. Anni Polvan syntymästä on nyt kulunut sata vuotta.

Tiina-kirja oli mieleenpainuva lukukokemus. Muistan selvästi tunteeni ja ajatukseni sen parissa. Tiina oli ärsyttävä, tapahtumat epäkiinnostavia, henkilöt teennäisiä, kirja siis Lue loppuun

Tuonen lehto, öinen lehto…

Jälleen perhesurma. Perheenäiti ajoi autonsa linja-autoa päin ja surmansa saivat äidin lisäksi hänen kolme lastaan. Perheen isä oli tuon kyseisen linja-auton kyydissä. Perheessä oli ilmeisesti – lehtitietojen mukaan – ollut ongelmia ja riitoja vastuunjaosta. Oliko äiti hullu? Oliko hän sairas vaan vain loppuunpalanut? Mitä äidin päässä, sydämessä ja rinnassa oikein tapahtui? Millainen ihminen surmaa lapsensa?

*****

En yritäkään lähteä vastaamaan noihin kysymyksiin, joita lähes jokaisen keittiönpöydän äärellä viime päivinä lienee pohdittu. En vastaa, vaan kerron kirjoista joita olen lukenut.
Olen kuunnellut Ylen Areenasta luentasarjana Maria Jotunin Huojuvan talon. Se on edelleen kuunneltavissa täältä. Huojuva talo ei kuvaa meidän aikaamme, vaan jo mennyttä Lue loppuun

Kirjamarkkinoilla

Terveisiä Turun kirjamessuilta. Kirjamessuilla on paljon ihmisiä, paljon kirjoja, kahvilajonoja, julkkiksia, meteliä, mainoslippulappuja, metrilakua, mielenkiintoisia välähdyksiä, kauniita, myös tavallisia ihmisiä, myös baskeripäisiä viiksiniekkoja, enemmän tai vähemmän kiinnostavia keskustelunpätkiä, näyttäytymisiä… Minäkin vähän paremmin pukeuduin.

Bongaa kuvasta kirjailija!

Bongaa kuvasta kirjailija!

Ostin kirjoja, viisi kappaletta. Neljä niistä uutena, yhden antikvariaatista, senkin Lue loppuun

Syyssiivous, kirjarovio ja H.C. Andersen

Syyssunnuntain sumuaamu

Syyssunnuntain sumuaamu

Tässä teksti, jonka kirjoitin ja olin julkaisevinani kaksi viikkoa sitten sunnuntaina. Jokin meni vikaan, ja postaus hävisi julkaisuistani. Sähköpostitilaajille se kuitenkin kulkeutui perille. En saanut selville, mitä tein väärin, epäilen artikkelin lipsahtaneen linkittäessäni vain kommentiksi toiseen, aiempaan postaukseen. Mutta selitykset sikseen, mennään asiaan:

Pitkän blogihiljaisuuteni katkaisen nyt mökkiterveisillä. Syyskuinen sunnuntai kului mökin pientä kirjahyllyä läpi käyden. Siivouksen lopputuloksena syttyy myöhemmin syksyllä rannassa kirjarovio.

Lapsuuden maiseman soisi aina pysyvän ennallaan. Lapsuuden kesänviettopaikan kirjahyllynkin ajattelee olevan jotakin olemukseltaan määrättyä ja koskematonta. Mutta ei. Aika ei pysähdy. Tämä onkin nyt minun kirjahyllyni, meidän kirjahyllymme; kas, ehkä tälle voisikin tehdä jotakin, elämme nyt vuotta 2014, ja se olen minä joka maksan kiinteistöveroa tästä mökistä.

Tyhjennys on alkanut

Tyhjennys on alkanut

Lue loppuun

”Kaappi on täynnä muistojen mykkää meteliä”

Joka kerta kulkiessani ohi uuden kotimme liinavaatekaapin suon sille suopean katseen. Saatan avata sen oven vain katsoakseni suoria pyyheliinapinoja ja ilahtuakseni lakanakääröjen väreistä. Minulla ei ole koskaan aiemmin ollut näin tilavaa ja käytännöllistä liinavaatekaappia.

Kaapissa on peiliovet.

Kaapissa on peiliovet.

Talon liinavaatekaappi on ollut yksi tehokkaimpia kotouttajiani tähän kotiin asettautumisessa (lue muuttopäivän aaton mietteistäni täältä). Kaappi ei ole erityisen kaunis eikä varsinkaan arvokas, se on tavallinen ikealainen, mutta juuri sellainen kuin liinavaatekaappi parhaimmillaan on: antaa sisällölleen tilan olla olemassa, pitää omat aarteensa järjestyksessä, suojelee niitä ympäristön epäjärjestykseltä ja takaa emännälleen siten rauhan ja tyytyväisyyden. Pellavat omilla hyllyillään, froteet omillaan, lakanat, pyyhkeet ja laudeliinat selkeässä järjestyksessä. (Ja mitä ylellisyyttä: pöytäliinoille on vielä aivan omat kaappinsa ja hyllynsä toisessa huoneessa.) Lue loppuun

Päivää, saammeko esittää teille muutaman kysymyksen?

Viisikot vai Tiinat?        – Viisikot.

Anna vai Kotiliesi?        – Kotiliesi.

Klassikko vai uutuus?         – Klassikko.

Vesi vai maito?         – Vesi tietenkin.

Kahvi vai tee?        – Tee!!

I.B. Singer vai Chagall?        – Chagall.

Prokofjev vai Stravinsky?     – Stravinsky. Tosin kirjoittaisin sen mieluummin i-loppuisena.

Wagner vai Brahms?        – Wagner.

Tarzanit vai Annat?       – No pistitpä pahan.

Ryijy vai täkänä?         –  Täkänä.

Täkänä/EHProosa vai lyriikka?       – Proosa. Lue loppuun